Rusanovin yksinäinen aave

Longyearbyen, -13C

Pääsiäisloma on kulunut, kuten arvata saattaa, kelkkaillessa. Palasin edellisen retken jälkeen Colesbuktaan vielä yhdeksi yöksi, tällä kertaa yksin. Kauhistelijoille tiedoksi, että matkapuhelin kuuluu lähes koko matkan ja olin myös sopinut, että jos en lähetä tekstiviestiä perille päästyäni, joku lähtee Nybyenistä ajamaan perääni. Käytännössä kuin mökillä olisi käynyt.

Yö hylätyssä venäläisessä mökissä

 Revontulia Colesbuktan yläpuolella

"Jääkeula"

 Tämä olikin hieman yllättävämpi löytö - mistähän lie peräisin?

Seuraavana viikonloppuna olikin vuorossa uusi yritys Pyramideniin, kokoonpanona minä, Tobias, Henrik, Janne, Alice ja Karen. Kaksi viimeisintä olivat uusia tuttavuuksia. Tarkoituksena oli yöpyä kaksi yötä Ebbahytta-nimisessä mökissä, jota saa vapaasti ja vastikkeetta käyttää. Mikäli mökki olisi ollut käytössä, varasuunnitelmana oli yöpyä jossain Petuniabuktan rannalla sijaitsevassa venäläisessä mökissä.

Matkalla kohti Pyramidenia pysähdyimme Nordenskiöld-jäätikön edustalla patsastelemassa.

Nordenskiöldbreen

Janne ja Alice

Tobias

Pohjoinen sankarimme poseeraamassa jäätikön edustalla löydettyään ison kasan sitä itseään keskeltä jäälakeutta. Emme sentään kokeilleet sormella, oliko vielä lämmintä...

Ebbahytta oli vapaana, joten asetuimme mukavasti komeron kokoiseen mökkiin. Koska saavuimme jo perjantai-iltana, ei ollut mikään hoppu rynnätä Pyramideniin, ja vietimmekin mukavan illan toiset syöden, juoden ja korttia pelaten, toiset nukkuen. Ilmeisesti edellisellä viikolla oli kertynyt hieman univelkaa, sillä sammuin kuin saunalyhty heti kun sain mökin lämpimäksi.

Hyvin nukkunut saksalainen

Seuraavana aamuna oli vuorossa Pyramiden. Petuniabukta on kauttaaltaan jäässä, joten kelkoilla viuhahti vuonon vastarannalle kymmenessä minuutissa. Jakauduimme kaupungin edustalla kahteen ryhmään - tytöt ja Tobias lähtivät keskustaan "turistikierrokselle", ja minä ja Henrik päätimme tutustua kylmillään olevaan voimalaitokseen.

Voimalaitoksen turbiinisali. Löytyi sieltä muutakin, kuten valvomo, toimistotiloja, sauna ja uima-allas(!).

Henrik tutkimassa mahdollisuutta asentaa voimalaitoksen varageneraattori kelkkaansa.

Parin tunnin jälkeen ajoimme Henrikin kanssa kaupunkiin ja löysimme loput ryhmästämme hotellin lämmöstä. Saimme puhuttua itsemme ilmaiseksi turistikierrokselle, jonka puitteissa oli mahdollisuus tutustua kanttiinaan ja kulttuurikeskukseen. Itse jäin tosin kaipailemaan uimahallia, joka on kolmas turisteille tavallisesti esitettävä rakennus. 

Kulttuurikeskuksen soitinhuone

 Karen, entinen kuninkaallisen laivaston helikopterimekaanikko

 Napakettujen ruokkiminen ja "kesyttäminen" on luonnollisesti kiellettyä, mutta Pyramidenissa ei ole ketään valvomassa venäläisten toimintaa.

Viikonlopun aikana sattui ja tapahtui. Longyearbyenissä kaksi koulun moottorikelkkaa syttyi palamaan jokilaaksossa vain parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Näinkin savuavat "rauniot" ajaessani perjanataina ylös kylään ja mietin, että vaikka oma aamuni ei ollutkaan alkanut täydellisesti, meni naapurin lapsilla vielä huonommin. Aamupäivällä tuli myös sähköposti UNISin turvallisuuspäälliköltä: Björndalenin opiskelijamökki oli palanut edellisenä yönä. Onneksi kukaan ei loukkaantunut ja vahingotkin ovat korjattavissa. Opiskelijamökit ovat kuitenkin toistaiseksi käyttökiellossa. Lisäksi etelässä oli lauantaina ammuttu reilu 300-kiloinen jääkarhu, joka oli yrittänyt sisään mökin ikkunasta. Kirsikkana kakun päällä parakkimme yhteiskeittiöihin loppuviikosta pesiytynyt liettualainen "työnhakija" oli viikonlopun aikana alkanut käyttäytyä aggressiivisesti, uhkailla muita asukkaita ja syödä muiden ruokia. Lopputuloksen jokainen voi arvata: maastakarkoitus, viiden vuoden saapumiskielto Huippuvuorille ja 5000 kruunun sakko.

Vietin pääsiäisviikon lähinnä koulutöitä tehden. Tobias ja Henrik olivat lähdössä torstaina kohti pohjoista, tavoitteenaan viedä kaksi saksalaista turistia pohjoisrannikolle ja viettää itse pari yötä mökissä 80. leveyspiirin pohjoispuolelle. Allekirjoittanut ei vierailijana voinut luonnollisesti matkustaa alue 10:n ulkopuolelle, mutta päätin kuitenkin liittyä letkaan ja jäädä odottamaan kavereiden paluuta Ebbahyttaan. Varasin mukaan riittävästi polttopuita ja ruokaa, jotta pärjäisin yksikseni Petuniabuktan rannalla sunnuntaihin asti. Kauhistelijoille jälleen tiedoksi, että hätätilanteessa olisin voinut vaikka kävellä Pyramideniin.

Tällä kertaa matka Pyramideniin ei sujunutkaan aivan suunnitelmien mukaan. Edellisenä yönä oli satanut melkoisesti uutta lunta, joten ajaminen jäälakeuden keskellä talvehtivan Noordlicht-purjelaivan luo vei omalla kohdallani lähes 40 litraa polttoainetta, vaikka matkaa on rapiat 60 kilometriä. Onneksi olimme varautuneet ylimääräisillä jerrykannuilla. Tässä vaiheessa kaikki oli siis hyvin. Ensimmäisen jäätikön jälkeisellä moreenialueella Tobias kuitenkin rysäytti kelkkansa suoraan henkilöauton kokoiseen kiveen. Kyseessä ei toki ollut saksalaisen sankarimme ensimmäinen kolari - kelkan etuosassa oli jo kymmenisen metriä ilmastointiteippiä edellisten "onnettomuuksien" seurauksena. Kesti kuitenkin tovin jos toisenkin kiskoa kelkka kiven ympäriltä ja saada se jälleen käyntiin.

Ebbahyttan luo päästyämme huomasin, että oma kelkkani oli pudottanut osia matkalle. Tiedä syytä, mutta yksi kolmesta telamaton kiristinpyörästä oli kadonnut jonnekin tiettömien taipaleiden taakse.  Joillain kelkoilla tämänkaltainen vahinko voi johtaa nopeasti telan vaurioitumiseen, mutta omaa kelkkaani se ei tuntunut haittaavan. Kelkan rakenteeseen hetken perehdyttyäni tulin siihen tulokseen, että kelkka on todennäköisesti edelleen ajokunnossa, eikä vaaraa telamaton irtoamisesta ole, kunhan ajan varovasti. Soitimme satelliittipuhelimella naapurilleni Kjerstille ja tiedustelimme, josko tämä voisi käydä kyselemässä varaosia ja, mikäli sellainen löytyisi, lähettäisi sen Pyramideniin turistiryhmän mukana sunnuntaina.

Tobias ja Henrik jatkoivat matkustajineen kohti pohjoista. Itse taas lämmitin mökin ja vietin iltapäivän makoillen ja rentoutuen. Seuraavana päivänä ajoin varovasti Pyramideniin ja vietin koko päivän kävellen ympäriinsä löytäen jälleen uusia paikkoja.

 

Katettu käytävä ylös kaivokseen. Päätin, että palaan takaisin jonain kesänä ja kiipeän vuorelle, josta Pyramiden on saanut nimensä. Huipulla kun näkyy kaikenlaisia hylättyjä satelliittivastaanottimia...

Hylätty puutyöpaja. Joidenkin työstökoneiden ympärillä oli vielä lastuja.

Kesken jäänyt kaappi

Lastaustorni ja nosturi. Tornin alta löytyi mm. sauna.

Hylättyjä ajoneuvoja

Ivanin kapitalistinen Mazda 929L on päätynyt romuttamolle

Ajatessani takaisin mökille näin, kuinka pohjoisesta lähestyi kaksi tutunnäköistä moottorikelkkaa, toinen toistaan hinaten. Tobias oli onnistunut rikkomaan telamattonsa rikkonaisella merijäällä. Köröteltyään lähes kymmenen tuntia kävelyvauhtia jäätiköiden yli oli moottori saanut mystisen sähkövian ja kelkka tehnyt tenän. Todennäköisesti aiemmalla törmäyksellä oli jotain tekemistä asian kanssa. Paikallistimme vian sulakerasiaan, mutta kokeiltuamme kaikki varasulakkeet lukuun ottamatta 120 ampeerin hidasta sulaketta (rautanaulaa) totesimme, että kelkka jää Ebbahyttan eteen. Taas tuli todistettua, että vaikka elämässä kohtaisi vastoinkäymisiä, naapurin lapsilla menee todennäköisesti vielä huonommin...

Surkea saattueemme - Henrik Tobias matkustajanaan ja kahta rekeä hinaten, ja allekirjoittanut kahdella takapyörällä nilkuttaen - palasi Longyearbyeniin lauantai-iltapäivällä sopivasti kauppojen sulkeutumisen jälkeen. Hajosipa matkalla yksi rekikin hitsausten petettyä...

Ensi viikon ohjelmana on koulutöitä sekä visiitti IGP:lle tai Henningsenille kelkan kanssa. Mikäli löytäisin jostain varaosan, saisin kelkan todennäköisesti korjattua itsekin, mutta taidan antaa jonkun muun hoitaa takapyörän vaihdon ja telan asennon tarkistamisen. Todennäköisesti tunnin-parin työ ja osakaan tuskin maksaa maltaita. 

Hieman sääliksi käy Annikaa, jonka puoliksi omistama kelkka jäi hajonneena sadan kilometrin päähän jäätiköiden taakse. Havaijilla pääsiäistään viettävä virolainen kun on tulossa maanantaina takaisin Huippuvuorille vanhempiensa kanssa ja tarkoitus oli tehdä retkiä lähiympäristöön. Henrik tosin lupasi lainata omaa kelkkaansa ilmaiseksi, mutta se tuskin lohduttaa, kun 12000 kruunun kelkan jälleenmyyntiarvo on pudonnut käytännössä nollaan. Todennäköisesti saamme ensi viikolla todistaa tilannetta, jossa Annika huonot uutiset kuultuaan lakkaa lopultakin hymyilemästä.

Pyramiden (melkein), kenttätöitä Sveassa, vieraita etelästä, Colesbukta... (osa 4)

Tällä viikolla päivät ovat kuluneet koulutöiden parissa - listalla on pari labraraporttia, yksi kenttäraportti, yksi henkilökohtainen tutkielma ja *ahem* diplomityö. Päätin kuitenkin eilen, että näin opetuksettoman viikon kunniaksi voisimme käydä kokeilemassa Colesbuktassa sijaitsevaa Vladimir Rusanovin vuonna 1912 rakentamaa mökkiä, jossa on pieni "kylmä" museo, jokunen sänky ja iso venäläinen kamiina. Huhu kertoi, että kamiinan lämmittäminen oli lähes mahdotonta tai vähintäänkin hyvin vaikeaa, mutta kun sisältä lapio pari ämpärillistä tuhkaa, niin johan alkoi toimia...

Kelkalla olisi periaatteessa päässyt perillekin asti, mutta päätimme pysäköydä hieman kauemmas ja kävellä loppumatkan. Vanha rautatiesilta vaikutti tukevalta.

Väsynyt virolainen.

 Henrik ja wanha venäläinen kamiina.

 Jos jollekulle ei selvinnyt, niin nämä kuvat on kuvattu uudella Nikon D600:lla, jonka hain satamakonttorista perjantaina. On se niin paljon parempi kuin vanha D70...

Päätin lähteä tänään takaisin Colesbuktaan ja kokeilla hieman yökuvausta. Viime yönä näkyi vielä revontuliakin.

Pyramiden (melkein), kenttätöitä Sveassa, vieraita etelästä, Colesbukta... (osa 3)

Saksalainen kaverini Steffen, jonka tapasin ensimmäistä kertaa täällä Huippuvuorilla syksyllä 2011, oli jo tovin kysellyt mahdollisuutta tulla käymään muutamaksi päiväksi. Myöhään torstai-iltana tämä huvikseen arktista tekniikkaa opiskeleva ja jatkuvasti maailmaa kiertävä tuttavani ilmestyikin ovelleni. Steffenillä on oma moottorikelkka, mutta eräs yhteinen tuttavamme oli hieman lainannut sitä, ja kelkka olikin viettänyt viimeiset kolme kuukautta korjaamolla. Yllätys oli melkoinen, kun kelkan omistaja pelmahti paikalle - mitään töitä ei oltu tehty. Lopulta korjaamo antoi Steffenille vuokrakelkan ilmaiseksi käyttöön.

Teimme perjantai-iltana päiväretken Barentsburgiin, sillä Anya oli jo tovin kärttänyt visiittia maanmiestensä luokse. Söimme myöhäisen keittolounaan hotellissa ja teimme omatoimisen vierailun kaupungin museoon - ovet olivat auki, mutta ketään ei ollut paikalla. Päädyimme jättämään satasen vieraskirjan väliin, sillä näyttely oli varsin mielenkiintoinen.

Olin järkännyt viikonlopuksi mökin Itärannikolle. Alkujaan mukaan oli lähdössä Henrik paikallisen asukkaan ominaisuudessa, venäläinen pariskunta Petr ja Natasha sekä allekirjoittanut ja Steffen. Lauantaiaamuna selvisi, että myös Annika ja Tobias olivat saaneet Henrikin ylipuhuttua ja jopa naapurini Kjersti, jonka kelkan hinasin perjantaiaamuna korjauspajalle, oli tulossa mukaan. Mikäpä siinä, mitä nyt Dunerbuktan mökissä on kolme sänkyä ja yksi ylimääräinen patja...

Tavallisesta reitistä poiketen kiersimme Mohnbuktan kautta jäätikköä katsomassa. Matka sujui jokseenkin ongelmitta, mutta koska olin jättänyt kamerani kotiin, joudun turvautumaan muiden ottamiin kuviin.

Tauko jäätikön edustalla. (kuva: Tobias)

Mohnbuktassa Steffen ehdotti, että nappaisimme reen kyytiin kimpaleen jäätiköstä pudonnutta jäätä "myöhempää käyttöä" varten. Tietämättömille tiedoksi, että jäätikköjään ikä lasketaan tavallisesti tuhansissa vuosissa. Nyt on parakin edustallakin parikymmenkiloinen jäätikkö...

 Jäätikköjäätä lähes luonnollisessa elementissään. (kuva: Tobias)

Itärannikon tasaisella jäällä oli hyvä kokeilla, kuinka kelkka kulki... (kuva: Tobias)

Valitettavasti jääkarhuja ei nähty tälläkään kertaa...

(jatkuu)

Pyramiden (melkein), kenttätöitä Sveassa, vieraita etelästä, Colesbukta... (osa 2)

Viime viikolla oli vuorossa kenttätöitä Sveassa. Olin ilmoittautunut palkkikokeita tekevään ryhmään, joten odotettavissa oli tauotonta moottorisahan pärinää muutaman päivän ajan. Tiistainaamuna koko kurssi kokoontui logistiikkaosastolle, jossa jokainen sai kasan henkilökohtaisia varusteita (kelkkahaalarit, kypärä, suojalasit, hanskat, lumivyörylähetin, jääpiikit, kelkkasaappaat...) sekä luonnollisesti moottorikelkan koulun puolesta. Varusteita pukiessani eräs kurssin henkilökuntaan kuuluva jatko-opiskelija kysyi, josko minulla olisi riittävästi ajokokemusta reen vetämiseen. Suhtauduin tarjoukseen kiskoa turvavarusteilla ääriään myöten lastattua rekeä Longyearbyenistä Sveaan koulun 600-kuutioisella Lynxillä varsin kielteisesti kunnes noheva väitöskirjan vääntäjä lausui taikasanan: "Bearcat". Kyseessähän on Arctic Catin 1300-kuutioisella koneella varustettu moottorikelkka, jota käytetään raskaampien rekien vetämiseen. Jo vain! Ehdin jo sitoa reppuni kyseiseen hirviöön kunnes pilvilinna romahtu ja meille selvisi, että saisimme vain yhden Bearcatin, jota ajaisi luonnollisesti kurssin vetäjä. Lopulta päädyin vetämään hieman kevyempää rekeä Lynxillä. No, eipähän tarvinnut ottaa matkustajaa...

Sveassa majoituimme Polartun-parakkiin, jossa asuin myös viime keväänä. Asuntolan erikoisuutena on oikea suomalainen sauna, jonka päälle saaminen vaatii tosin hieman kekseliäisyyttä, sillä termostaatti on sökönä ja käynnistysnappi irroitettu. Paikan päällä huhuttiin jopa, että parakissa aiemmin asunut geologiporukka olisi rikkonut kiukaan edellisellä viikolla. Kyllä suomalainen nyt yhden saunan ilman työkaluja "korjaa"! Allekirjoittaneesta tulikin illalla kaikkien viluisten sankari ja saunoimmekin molempina päivinä pari tuntia varsin kansainvälisellä porukalla...

Kenttätyöt itsessään olivat melko tuttuja, sillä teimme vastaavia palkkikokeita jo viime keväänä. Teimme sekä 3.5-metrisiä ulokepalkkeja että seitsenmetrisiä niin sanottuja Sodhi-palkkeja, joiden molemmat päät ovat kiinni jäässä. Ensiksi mainitulla mitataan jään taivutuslujuutta, joka on oleellinen suure määritettäessä esimerkiksi jäänmurtajan kulkuvastusta, ja viimeksi mainitulla jään kuormankantokykyä. Sodhi-palkki on luonnollisesti nimetty keksijänsä Devinder Sodhin mukaan. Sodhi oli myös henkilökohtaisesti läsnä, sillä kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kyseisiä kokeita tehdään kenttäolosuhteissa.

Devinder Sodhi ja sinivalkoinen pipo. "WARC" on luonnollisesti lyhenne sanoista Wärtsilä Arctic Research Centre. Mies sanoi saaneensa pipon joskus 80-luvun lopussa. Taidanpa tuntea henkilön, joka pipon hänelle lahjoitti...

Paikan päällä oli myös joukko venäläisiä tiedemiehiä, jotka olivat Sveassa myös viime keväänä. Ilmeisesti professori Marchenko kutsuu vuosittain joukon kavereitaan Venäjältä sahaamaan ja murskaamaan jäätä.

 Urhea kenttäryhmämme ulokepalkin kimpussa. Jää oli niin paksua, ettei moottorisaha yltänyt siitä läpi.

Joillekin jopa tasainen jää tuottaa vaikeuksia. Kyseessä ei ollut opiskelija.

Jään puristuslujuuden testaamiseen käytetty mittalaite.

Venäläinen professori tekemässä tiedettä. Aurinkolasit kuuluvat imagoon auringonlaskun jälkeenkin.

(jatkuu)

Pyramiden (melkein), kenttätöitä Sveassa, vieraita etelästä, Colesbukta... (osa 1)

Longyearbyen, aurinkoinen joskin tuulinen ilma, ei erityisen kylmä.

Viimeisen parin viikon aikana on sattunut ja tapahtunut jos jonkinmoista, mutta yritetään muistella. Labraviikon jälkeen teimme kelkkaretken Pyramideniin, noin 70 kilometrin päässä sijaitsevaan hylättyyn venäläiseen kaupunkiin. Allekirjoittanut pääsi tänä keväänä ensimmäistä kertaa kokeilemaan varsinaista "turistireittiä", sillä viime keväänä teimme vastaavan retken Lomonosov-jäätikön kautta. Tällä kertaa sekä Tempelfjorden- että Billefjorden-vuonot olivat kuitenkin jäässä. Vakioporukan lisäksi mukaan otettiin myös Annikan virolainen sisarpuoli, Epp.

Matka alkoi tavalliseen tapaan Adventdalenin ja Eskerdalenin kautta Sassendalen-laaksoon, josta suuntasimme kohti Tempelfjorden-vuonoa, jonne paikallinen matkailuyrittäjä on jäädyttänyt kaksimastoisen purjelaivan turisteja houkuttelemaan. Jossain Eskerdalenin kieppeillä Henrikin kelkan vetosilmukka antoi periksi ilmeisesti metallin väsymisen takia. Ehdimme naureskelle keskelle kelkkauraa pudonnutta rekeä viitisen minuuttia ennen kuin norjalainen kuormajuhtamme tajusi jonkin olevan pielessä. Luovuin vastentahtoisesti virolaisesta matkustajastani ja kytkin reen omaan kelkkaani.

Tempelfjordenin rannalle saavuttuamme huomasimme, että vuono oli toki jäässä, mutta rannan tuntumassa oli parin metrin kaistale parinkymmenen sentin syvyistä merivettä. Pohdimme vuorovesirajan äärellä tovin erilaisia vaihtoehtoja, kunnes paikallinen asukas ohitti meidät kelkkoineen ja paineli suoraan vesilammikon läpi. Ei muuta kuin perässä omalla kelkalla - tulipahan todistettua, että moottorikelkka kulkee sujuvasti myös merivedessä. Vuonon toisella rannalla oli vuorossa nousu jäätikölle, laskeutuminen Gipsdalen-laaksoon ja jälleen nousu Nordenskiöld-jäätikölle. Nordenskiöldbreen on suuri, korkea ja todella rikkonainen jäätikkö, joka virtaa hitaasti Billefjorden-vuonoon Pyramidenia vastapäätä. Jäätikön ylittäminen oli jo itsessään työn ja tuskan takana - tuuli oli vastainen ja pöllyävä lumi pudotti näkyvyyden pariin metriin - mutta sujuva siirtyminen jäätiköltä meren jäälle muodostui vielä vaikeammaksi. Seikkailimme valehtelematta pari tuntia jäätikön edellään puskemalla moreenialueella ennen kuin löysimme turvallisen tien alas. Onneksi sentään näköala oli kohdallaan - Nordenskiödbreen virtaa niin nopeasti, että satojen metrien paksuinen tummansiniseen vivahtava jää on lohkeillut kauttaaltaan sellaiseksi pirunpelloksi, ettei sen ylittämisestä kannata kuvitellakaan.

Jäälle päästyämme hakkasimme jääkirveellä muutaman avannon ja totesimme, että jää on riittävän paksua (30+ cm) kelkalla ajamiseen. Vastarannalla kuitenkin huomasimme, että jää alkoi ohentua, ja päätimme ajaa loppumatkan vuorovesivyöhykkeen merenpohjassa makaavan jään päällä. Nämä viimeiset viisi kilometriä kuluttivat sekä kelkkaa että kuljettajaa, sillä rantaa vasten rikkoutunut jää oli kaikkea muuta kuin tasaista. Lopulta olin niin väsynyt, että päätin jäädä Skottehytta-mökkiin lämmittämään kamiinaa sillä välin kun muut tekivät pikavisiitin Pyramideniin. Matkakumppanieni kertoman mukaan kaupungissa asui yhteensä yhdeksän henkilöä - kaksi heistä vieraita - joista kuusi oli juhlimassa syntymäpäiviä ja loput kolme istuivat yksikseen hotellissa.

Seuraavana aamuna Annika ja Epp tekivät vielä pikavisiiitin Pyramideniin - yksi venäläisistä oli luvannut avata muutaman rakennuksen nimellistä 80 kruunun korvausta vastaan - ja lähdimme kohti Longyearbyeniä myöhemmin aamupäivällä. Paluumatkalla kohtasimme kaikki tulomatkan vaikeudet käänteisessä järjestyksessä ja kaupan päälle vielä lisää avovettä Billefjordenissa, sillä satuimme paikalle nousuveden aikaan.

Longyearbyeniin päästyämme kamerani päätti, etten tarvitse matkalla ottamiani kuvia, ja päätti sotkea muistikortin sisällön. Onneksi uusi kamera oli päässyt jo Osloon asti.

(jatkuu)

Hiljaiseloa Nybyenissä

Longyearbyen, -30.6C, 14 m/s (pakkasen purevuus -49.6C)

Eilen illalla alkoi päätä särkeä ja tänään aamulla olo ei ollut juurikaan parempi, joten päätin ottaa päivän vapaata labratöistä. Sain siis Nybyenissä jo tovin kiertäneen flunssan. No, olo alkaa vähitellen parantua nukuttuani lähes viiteen asti iltapäivällä, joten valitettavasti potilas selviää tälläkin kertaa...

Tänään on ollut vähän kylmempi keli, kuten alla olevasta UNIS:n sääkuvasta ilmenee. -30.6 astetta pakkasta ja tuulta reilu 14 metriä sekunnissa tarkoittaa sitä, että pakkasen purevuus on lähes -50 astetta. Kerrankin olen iloinen siitä, että saatoin hyvällä syyllä jäädä kotiin nukkumaan.

(Lähde: UNIS)

Viime viikonloppuna oli "icebreaker party", joten kelkka pysyi tällä kertaa pilttuussaan. Allekirjoittanut värvättiin perjantai-iltana koristeluryhmään, josta otin loppupeleissä käytännössä vetovastuun. Omasta mielestäni saimme ihan asiallisen juhlapaikan aikaiseksi käytännössä nollabudjetilla - paperitähdet tehtiin kopiokoneesta "lainatusta" paperista ja niin edelleen. Hauskaakin oli.

Viime ja tällä viikolla on tehty pääasiassa labrahommia, ensin jään ja sittemmin maaperänäytteiden kanssa. Jäälabran askareet ovat tuttuja vuodelta 2011, mutta tällä kertaa tulokset olivat huomattavasti parempia:

Polarisoitu valo paljastaa jääkristallit millin kymmenesosan paksuiseksi hiotussa jäälevyssä. Mustat ympyrät ovat ilmakuplia.

Toisinaan labratyö on raskasta...

Tällä viikolla vuorossa oli maaperälabra eli käytännössä samoja kokeita noin viiden metrin syvyydestä poratulla maaperänäytteellä.

 SINTEFin poran operaattori ja kairausnäytteen ottoon käytetty putki.

Näytteenotto UNIS:n takapihalla.

Koska näyte otettiin ikiroudasta, on maapötkön käsittely huomattavasti helpompaa.

Osa edelleen jäisestä näytteestä puristustestin jälkeen.

Savitöitä sulaneella näytteellä. Näyte työnnettiin erilaisten siivilöiden läpi, jolloin selvisi, kuinka eri kokoiset kivet sun muut kokkareet ovat jakautuneet näytteen sisällä.

Mitähän muuta... Kelkka siirtyi virallisesti omistukseeni ja sain rekisteriotteen postissa. Vakuutusmaksukin (200 €/vuosi) tuli maksettua.

Kameran kanssa on ollut hieman ongelmia, joten tein raskaan päätöksen ja naputtelin luottokorttini numeron Hong Kongissa sijaitsevan kameraliikkeen tilauslomakkeeseen.