Kevättä ilmassa

Longyearbyen, +1C

Saapui se kevät lopulta tänne Huippuvuorillekin. Tulevalle viikolle on luvattu tasaisesti paria lämpöastetta. Koska olen lähdössä torstaina tiederisteilylle, joka kestää reilun viikon, kävin varmuuden varalta siirtämässä moottorikelkan parakin edestä "pysäköintialueelle" eli parakki 9:n taakse, kaukolämpöputkien päällä oleville kuormalavoille. Jos lumet poissa ollessani sulavat, on kelkka ainakin siellä, minne sen ajattelin kesäksi jättää.

Viikonloppuna tuli kuitenkin vielä tehtyä retki Davidin kanssa ensin Colesbuktaan, jossa yövyimme Rusanovin mökissä, ja seuraavana päivänä Barentsburgiin. Sää oli mitä mainion, ja olisin mielelläni syönyt aamiaisen ulkona, jos paikalle ei olisi pelmahtanut yhdeksää tsekkiläistä lumikenkävaeltajaa. 

 Teimme illalla - tai no, kello oli lähemmäs yksi aamuyöllä - kävelyretken Colesbuktan ja Grumantin yhdistävälle rautatielle, joka oli varsin kehnonlaisessa kunnossa.

Suurin osa rautatiestä kulki puisen rakennuksen sisällä. 40 vuoden jälkeen se oli... no, melko hyvässä kunnossa.

Rakennuksella on mittaa joitain kilometrejä. Kyllä tässä jäävät Pohojammaan ladot kakkoseksi...

Seuraavana aamuna ajoimme Barentsburgiin. Venäläinen kaivoskaupunki oli jotakuinkin ennallaan, hieman likaisena ja nuhjuisena. Menomatkalla kirkas taivas peittyi vähitellen harmaisiin pilviin ja lunta alkoi hiljaa tuprutella. 

Barentsburg on rakennettu melko jyrkkään rinteeseen, jota ei välttämättä huomaa, jos kävelee vain hotellin ympäristössä. Oikealla oleva rakennus ei ole enää käytössä, mutta sen takana olevassa talossa näytti olevan asukkaita. 

Barentsburgin teollisuusmaisemaa kaivoksen ympäristössä.

 Voimalaitos, joka toisinaan pölläyttelee sysimustia pilviä.

"Ohops"

David ja hullu neuvostoliittolainen traktori.

Paluumatkalla sää kuitenkin parani, ja Colesbuktassa paistoi jälleen aurinko. Jätimme reen voimalaitoksen kupeeseen polttoaineen säästämiseksi. Voimalaitos muuten vaikuttaa suhteettoman suurelta kylään verrattuna, mutta ehkä sähköä riitti myös läheiselle Grumantin kaivokselle.

Huomenna olisi tarkoitus siis lähteä risteilylle tutkimusalus Lancella. Homma ei mennyt osaltani ihan nappiin. Kuultuani, että professori Jukka Tuhkuri olisi tulossa tutkimaan jäävalleja, tiedustelin professori Marchenkolta, josko voisin siirtyä palkkikoeryhmästä valliryhmään. Venäläinen professori nyökytteli tavalliseen tapaansa päätään. Samanaikaisesti eräs toinen opiskelija oli siirtymässä palkkiryhmään, koska aihe sivusi hänen lopputyötään, ja kurssin käytännön järjestelyistä vastaava henkilö päätti vaihtaa meidät päittään koska olin lähdössä palkkiryhmästä. Hauskinta tässä on se, etten todellakaan halunnut pois ulokepalkkeja sahaamasta, vaan mieleni teki siirtyä ryhmään, jonka aihe oli lähellä diplomityötäni ja muutenkin melko oleellinen ammattini kannalta. Päädyin siis tutkimaan jotain, joka ei liity juuri millään tavalla mihinkään, mitä olen tehnyt tai tulen jatkossa tekemään. Jos olisin tiennyt tämänkin etukäteen, en olisi edes kysynyt mahdollisuutta vaihtaa ryhmää, sillä ulokepalkit ovat loppupeleissä ihan hauskoja epeleitä. No, ehkä pitäisi ajatella positiivisemmin. Ohessa vielä kuva Lancesta ankkurissa Longyearbyenin edustalla.

Tänään voisi paistella pizzaa kavereiden kanssa.