Loppua kohti

Longyearbyen, -2C.

Talven selkä on taittunut ja lukukausi lähestyy vähitellen loppuaan. Kuluneet viikot on käytetty tehokkaasti koulutöiden tekemiseen, sillä palautettavien raporttien yhteenlaskettu sivumäärä yrittää kirkkaasti esimerkiksi diplomityöni sivumäärän. Lisäksi reilu viikko takaperin oli ikiroutakurssin (AT-205) tentti, johon valmistautuminen vei tovin jos toisenkin.

Kevät on viimein saapunut Huippuvuorillekin, ja vihdoinkin katot sulavat, räystäät tippuvat ja katuojat juoksevat täälläkin. Toisaalta parina päivänä on satanut jonkin verran uutta, joskin loskaista lunta. Viime viikolla päätin kuitenkin tehdä vielä yhden kelkkaretken, sillä vaikka Longyearbyenissä lumet ovat lähes kadonneet viimeisen parin viikon aikana, huhujen mukaan jäätikön toisella puolella olisi vielä "täysi talvi". Lisäksi varsinkin Kjersti oli jo pitkään kärttänyt retkeä Barentsburgiin. 

Huhut pitivät paikkansa - Fardalenissa ja siitä eteenpäin olosuhteet olivat jotakuinkin samat kuin huhtikuussa. Colesbuktan jälkeen pehmeää puuterilunta oli sen verran, että keskinopeus oli pitkällä pätkällä kahdeksankympin kieppeillä. Barentsburg oli ennallaan, harmaan neuvostomaisena. Mitä alla oleviin kuvavalintoihin tulee, niin otin minä kuvia ilman Kjerstiä ja Marinaakin, mutten jaksa säätää niitä julkaisukuntoon.

 Barentsburgin voimalaitos, jossa huhujen mukaan on puhdistuslaite vain toisessa savupiipussa.

 

 Tiet olivat hiilipölystä mustina, joten Marinan kenkävalinta oli erityisen osuva...

 Hylätty kaivos Barentsburgissa

Vasemmalla puolella Grumant, hylätty neuvostoliittolainen kaivoskylä, ja oikealla Colesbukta, hylätty neuvostoliittolainen satama. Olin jo tovin etsinyt Colesbuktasta vanhaa venäläistä säiliölaivaa, mutta eräästä vanhasta Svalbardpostenista luin, että venäläinen kaivosyhtiö oli pari vuotta takaperin käynyt pilkkomassa lähes puolilllaan öljyä olleen laivan ympäristösyistä. Samalla selvisi, että eräs vuonna 1962 hylätyn yhdyskunnan rakennuksista oli kunnostettu 1981 venäläisille geologeille, jotka etsivät alueelta lisää hiiltä. Rakennus hylättiin uudelleen 1988, ja 2011 vietin siellä yön kavereiden kanssa...

Piramida on vuonna 2010 rakennettu, Trust Arktikugolin omistama pieni moottoriproomu. Alus on vedetty talveksi kuiville. Kävellessäni ympäriinsä ja koputellessani runkoa ilmestyi hytistä venäläinen herrasmies, joka kuitenkin otti vierailumme huumorilla.

Olen myös tehnyt hieman kävelyretkiä ympäristössä. Eräänä yönä en oikein saanut unta, joten kiipesin joutessani Platå-vuorelle pariksi tunniksi käyskentelemään. Porot eivät olleet moksiskaan, vaikka tulin vain parin metrin päähän. Otin elukoista videonkin:

Nybyen noin 400 metriä alempana. Itse asun ensimmäisen rivin oikeanpuolisimmassa parakissa.

Longyearbyen keskiyön auringossa. Kaikki kuvat on otettu välillä 00:00-03:00.

Jossain välissä kävin myös ihmettelemässä lähistön kaivosten jätekasoja Marinan kanssa:

Mitähän muuta... parit syntymäpäivät tuli juhlittua kera kakkujen, keksien ja karjalanpiirakoiden. Norjan kansallispäivä oli ja meni - autoin Ida Heleneä järjestämään shappanja-aamiaisen alakerran keittiössä ja osallistuin myöhemmin paraatiin.

Kävin alkuviikosta hakemassa Steffenin kelkan huollosta, jossa se on ollut pari kuukautta, ja ajoin sen Nybyeniin. Kiviä, soraa, vesilammikoita, tundraa... Pääsin kuitenkin lopulta perille ilman vahinkoja. Seuraavana päivänä tulikin sitten uutta lunta. Huoltoasemalle ei kuitenkaan enää ole asiaa - ajoin viime viikolla Kjerstin kelkan tietä pitkin pumpulle ja kelkan omistaja päästeli jos jonkinlaisia hassuja ääniä kipinöiden lennellessä suksista...

 

Nyt on edessä loppurutistus - kurssin AT-211 tentti - johon ajattelin aloittaa valmistautumisen maanantaina. Ensi viikolla tulee jonkin verran vieraita etelästä - Erik Ruotsista ja Steffen... no, missä ikinä asuukaan - mutta tästä huolimatta olen virastoaikana tavattavissa "toimistossani". Ehkäpä tänään voisi vielä käydä kelkkaa ulkoiluttamassa nyt kun tuota luntakin tuli alkuviikosta kymmenisen senttiä...

Kesän risteilykausi avattu

Longyearbyen, -3C

Mikä risteily! Nousimme tutkimusalus Lancelle torstaiaamuna ja suuntasimme iltapäivällä kohti etelää. Isfjorden-vuonosta ulos päästyämme käännyimme itään kohti Hopen-saarta parimetrisessä mainingissa. Vähitellen ympärillä alkoi näkyä ajojäätä, jota aallot heittelivät aluksen kylkiä vasten. Lance on kuitenkin vahvistettu jäissäkulkua varten, joten saatoimme jatkaa matkaa huoleti.

Aamuinen Adventfjorden

Kiersimme Hopenin idän puolelta ja suuntasimme pohjoiseen kohti paksumpia jäitä. Parin päivän takainen myrsky oli rikkonut jääkentän, joten jouduimme tunkeutumaan syvemmälle ahtojääröykkiöiden sekaan etsimään sopivaa paikkaa kenttätöille.

Hopen-saarella on sääasema, jolla on kuuden hengen vakituinen miehitys.

Jo Isfjordenissa saimme esimakua tulevasta eläimellisestä menosta lintujen liitäessä aluksen vierellä lähes kosketusetäisyydellä. Barentsinmerellä näimme ensimmäiset mursut, ja valokuvien toivossa jäin kameroineni kyttäämään aluksen keulaan. Aluksen kapteeni ohjasi laivan jäällä makaavien mursujen ohi, muttei ehtinyt väistää aivan aluksen keulan edessä pintaan noussutta mursupariskuntaa. Elukat ehtivät kyllä sukeltaa 60-metrisen tutkimuslaivan alta pois, mutta sain muutaman aika hyvän kuvan.

Kun rikkonainen ahtojää antoi tietä tiheämmälle jääkannelle, näimme ensimmäiset jääkarhut. Ensimmäinen nalle vilahti noin kilometrin päässä aluksen sivulla, mutta kannella ollessamme totesimme, että laivahan ajaa suoraan kohti toista jäälautalla makoilevaa petoa. Kippari päätti lopulta pysäyttää laivan, ja hetken ihmeteltyään karhukin vääntäytyi pystyyn. Kovin lähelle ei tuo hieman vanhempi ja ilmeisesti tappelussa itsensä haavoittanut jääkarhu kuitenkaan uskaltautunut, vaan tyytyi kiertämään laivan noin 50 metrin päästä.

Todellinen lottovoitto iski kuitenkin parin päivän päästä. Olimme sopineet, että komentosillalta soitetaan hytteihin, jos yöllä nähdään jääkarhu. Itse en tosin tähän listaan voinut nimeäni laittaa, koska hytin kanssani jakanut venäläinen Ivan ei halunnut tulla häirityksi kesken unien. Olin lopettelemassa elokuvaa päivähuoneessa kun perämies tuli sanomaan, että edessä on jääkarhu, ja pyysi minua herättämään muut listassa olevat. Kippari käänsi laivan karhua kohti ja pysäytti turvallisen etäisyyden päähän. Karhu oli edellistä huomattavasti nuorempi ja uteliaampi, ja hetken katseltuaan käveli laivan luo.

Kaiken kaikkiaan näimme risteilyn aikana kuusi tai seitsemän karhua, joista kaksi tuli aivan laivan vierelle. Toinen karhu kävi aamyöstä tutkimassa mittalaitteitamme ja kurkisteli kyljen ikkunoista sisään, mutta jostain syystä minä en hälinään herännyt, joten kuvat jäivät saamatta. Joka tapauksessa olin jo aikaisemmin nähnyt karhun alle kymmenen metrin päästä, joten en tuota kovin pitkään jäänyt suremaan. Hieman harmitti, etten ymmärtänyt kuvata enempää videota jääkarhuista - vain pari lyhyttä klippiä.

Kaiken kaikkiaan risteily oli ihan hauska, vaikka välillä oli tylsempiäkin päiviä. Ehdin jopa kirjoitella diplomityötäni!

Lance Ekmanfjorden-vuonossa, edessään joukko opiskelijoita pelaamassa jalkapalloa.

Vasta risteilyn jälkeen selvisi, että käyttämämme mittalaitteisto maksaa lähemmäs pari miljoonaa kruunua. Euroissa summa ei ole läheskään yhtä vakuuttava, mutta kyllä tuolla omakotitalon Salosta ostaisi...

Nyt onkin aika palata arkeen. Ikiroutakurssin tentti on ensi viikolla, joten viikonloppu mennee siihen valmistautuessa. Huomenna olisi kuitenkin tarkoitus vielä juhlia Henrikin syntymäpäivää. Ida Helene sanoi, ettei tuo Norjan metsien synkkä mies oikein välitä synttärijuhlista, joten tottahan toki pyöräytimme miehissä parit täytekakut ja muuta mukavaa...

Kevät on tullut myös Longyearbyeniin. Kävin tankkaamassa kelkan alkuviikosta ja sen verran matkan varrella oli kiviä, soraa ja vesilätäköitä, että päätin ajaa huoltoasemalta suoraan takaisin kuormalavojen päälle. Jos takatalvi ei yllätä, taitaa kelkkakausi olla osaltani paketissa. Kunhan tuo lumi tuosta sulaa, voisi vaikka harjoitella vähän vaeltamista ja tehdä pari pidempää retkeä kävellen.Huomenna räpsähtää viimeinen kuukausi Huippuvuorilla päälle. Ei täältä kyllä oikein malttaisi lähteä.

Kiitokset Merenkulun säätiölle matka-apurahasta. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. :)